keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Abittikoe A-ruotsi

Kerron tässä blogitekstissäni 3. opetuskokeilustani. Tein pitkään ja monien kommellusten kautta abittikoetta lukion A-ruotsin lukijoille. B-ruotsissa meillä on mahdollisuus sähköisiin kokeisiin, mutta A-ruotsissa ei ole mitään sähköistä koemateriaalia. Siksi ajattelin tehdä abittikokeen, joka sisältäisi perinteisten tehtävien lisäksi myös videokuvaa ja kuuntelua. Kirjoitustehtäviin olisi lisäksi kuvamateriaalia. En olisi pystynyt laittamaan kokeeseeni videota enkä kuuntelua ilman koulumme atk-vastaavia.  Videon ja äänen liittäminen kokeeseen oli todella monimutkaista ja epäilenpä, pystyisinkö niitä itse vieläkään kokeeseen lisäämään. Koneelleni piti asentaa pari uutta ohjelmaa, jotta äänen ja videon sai monen mutkan kautta siirrettyä abittikokeeseen. Ensin ne piti kuitenkin pakata ja sitten lähettää zip-muodossa. Koska kuulun sukupolveen, joka on kirjoitatnut gradunsa kirjoituskoneella, tumtui kokeen laatiminen välillä aivan ylivoimaiselta. Lopulta koe kuitenkin valmistui!


Koe pidettiin ma 0602.2017  Aivan ilman teknisiä ongelmia emme päässeet alkuun. Yhden oppilaan kone ei soveltunut abittijärjestelmään, mutta onneksi minulla oli muutama koulun kone varalla luokassani. Yhdellä oppilaalla kone sammui kesken kokeen ja jouduin soittelemaan kansliasta jatkokoodia. Oppilaat tekivät koetta 1,5-3 tuntia.
Jaoin oppilaille kokeen alussa paperin ja sanoin, että sille voi mm. suunnitella kirjoitustehtäviä. Jaoin heille myös laatimani palautelomakkeen, jossa kyselin heidän mielipidettään kokeesta kokonaisuutena sekä heidän ajatuksiaan  kokeen kirjoitustehtävistä. Kokeen kirjoitustehtävinä oli yksi perinteinen (valitse otsikoista a tai b ja kirjoita 100 sanaa), yksi kuvasta kertominen (kuvaile kuvan henkilöä viidellä lauseella) sekä yksi tehtävä, jossa oppilaat saivat valita kolmesta eri kuvasta ja kertoa sitten valitsemansa kuvan tilanteista, paikasta, henkilöistä yms.

Kaikki vastanneet 14 oppilasta oli sitä mieltä, että abittikoe oli hyvä, koska se oli niin monipuolinen. Eli  kuvat, video ja kuuntelu olivat hyvä asia. Yksi oppilas tosin ehdotti, että abittikoe olisi kaksiosainen. Osiossa A olisi kaikki kuuntelut ja videot, ja osiossa B olisi kirjallinen tuottaminen ja sanstotehtävät. Abittikoetta pidettiin parempana kuin perinteistä paperikoetta, koska sitä oli mukava ja nopea tehdä koneella. Varsinkin kirjoitustehtäviä oli helpompi tehdä, koska "pystyi palaamaan taaksepäin ja kirjoittaa väleihin pyyhkimättä". Monet pitivät lisäarvona myös sitä, että sanoja ei tarvinnut laskea itse. Vain yksi oppilas oli sitä mieltä, että kirjoitustehtävät on helpompi tehdä paperille ja niitä on helpompi myös suunnitella paperilla. Saman oppilaan mielestä kokeen mieluisin kirjoitustehtävä oli perinteinen kirjoitustehtävä ilman kuvamateriaalia. Useimpien oppilaiden mieluisin tehtävä oli viimeinen kirjoitustehtävä, jossa sai valita yhden kolmesta kuvasta ja kertoa siitä. Kuvista sai ideoita, ja ja ne inspiroivat muutamia oppilaita sijoittamaan itsensa ko. kuvaan ja kertomaan omasta juhlasta, perheestä tms. Parin oppilaan mielestä kuvat olivat huonosti valittuja.


Kukaan oppilaista ei käyttänyt paperia aineidensa suunnitteluun. Heidän mielestä lyhyehköä kirjoitustehtävää ei tarvitse suunnitella paperille. Ja ikävä kyllä se näkyi myös tuloksissa! Osalla aineet olivat huomattavan alimittaisia. Suurimmalla osalla näkyi, että sormet olivat liikkuneet sulavasti näppäimistöllä, mutta tulosta ei oltu tarkastettu. Aineet sisälsivät paljon sekä huolimattomuusvirheitä (lyöntivirheet) että kielioppi- ja sanastovirheitä. Se, kuinka opettaja abittikokeessa sitten korjaa ko. virheet onkin toinen juttu. Minä käytin toimintoa "alleviivaa virhe ja merkitse kommentti". Se oli kyllä aika työlästä ja aikaa vievää, mutta en edes yrittänyt kommentoida kaikkia virheitä vaan yritin keskittyä vahvuuksien löytämiseen.

Kaikki oppilaat vastasivat käyttäneensä kirjoitustehtävään koneella vähemmän  aikaa kuin paperikokeessa, koska "koneella kirjoittaa sujuvammin ja nopeammin". Niinpä. Mutta entä se tulos? Kun vertaan oppilaiden tämän kokeen kirjoitelmia heidän edellisiin paperille kirjoitettuihin aineisiinsa, niin joudun kyllä toteamaan, että paperiaineet olivat paljon parempia. En kuitenkaan voi tehdä suuria johtopäätöksiä näin pienen otoksen perusteella. Jatkakaamme siis kokeiluja!




3 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että suurin osa opiskelijoista inspiroitui kokeen multimodaalisesta luonteesta! :) Mielestäni oli erittäin fiksu veto tarjota heille mahdollisuutta suunnitella kokeen kirjoitelmaa myös perinteisesti paperille. Ehkä vie oman aikansa ennen kuin opiskelijatkin tottuvat sähköisiin kokeisiin, uusi tilanne saattoi keskittää ajatuksia muualle kuin kieliasun tarkistamiseen. :)

    Kiva, että olet laittanut mukaan havainnollistavia otteita kokeestasi!

    - Sirja

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Hi everyone I'm Mrs. ALEKSI TAISIYA, My husband divorced me 2 years ago to live with another woman and i have tried have him back but i could not, so i try to do many things to get him back and he refuse to come back. One faithful Friday morning, I visit a forum for tips on how to get your Ex back and there i saw a lady testifying on how Dr.AKHERE helped her to get her husband back after he was tie down with a spell by another woman. Although I never believed in spiritual work I reluctantly tried him because I was desperate and i contact him and explain my problems to him, to my greatest surprise Dr.AKHERE helped me to bring back my husband after 5days and now my relationship is more perfect just as he promised. Getting your ex back permanently does not only bring back someone you love but it will also reunite your lovers feelings. My husband now treats me like a Queen and always says he loves me all the time. If you are passing through difficulties in your relationship, Doctor AKHERE can help solve marital problems, restore broken relationships and some other things. I can assure he's highly potent and reliable. Email him for urgent help [AKHERETEMPLE@gmail.com ] or +2349057261346 .

      Poista
  2. Mahtavaa, Jaana, sinä ja apujoukkosi olette onnistuneet sellaisessa, mikä on melkein mahdotonta! Kysyin Educassa YTL:n edustajilta neuvoa, miten videon tai äänitallenteen saisi upotettua abittikokeeseen ja sain vastauksen, ettei mitenkään :) Sittemmin näin jossakin kirjalliset ohjeet kuuntelun lisäämiseksi Abittiin, mutta kovin vaikuttivat monimutkaisille.

    Tämä olisi kyllä erittäin toivottava lisäominaisuus, joten jospa tekniikkaa saadaan kehitettyä yksinkertaisemmaksi tulevaisuudessa.

    VastaaPoista