sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Seesaw-ohjelma

Tutustuin Seesaw-ohjelmaan viime syksynä Lahden seudun kieltenopettajien koulutustilaisuudessa, ja innostuin siitä välittömästi. Käytin ohjelmaa ensin ekaluokan ranskan ryhmässäni etupäässä suullisten esitysten vastaanottamiseen. Joulun alla hain mukaan Seesaw Ambassador -koulutusohjelmaan. Olin suunnattoman iloinen, kun tammikuun 10. päivä sain Angela Gadtkelta sähköpostin, että olin tullut valituksi mukaan. Tammikuussa osallistuin 90 minuutin webinaariin, tein quiz-testin hyvin tuloksin ja suoritin muut ohjelmassa vaaditut asiat. Nyt saan kutsua itseäni Suomen neljänneksi ja toistaiseksi lukioiden ainoaksi Seesaw Ambassadoriksi.

Seesaw on äärettömän helppokäyttöinen ja monipuolinen ohjelma, joka sopii erittäin hyvin kieltenopiskeluun. Sen parhaita puolia ovat, että opettaja voi antaa suullista palautetta kaikesta tekemisestä kirjallisen palautteen lisäksi. Plus-versiossa voi myös antaa arvosanoja yhdestä neljään tähteen ja niiden avulla voi seurata opiskelijan tai oppilaan kehitystä. Vanhemmat  ja perheenjäsenet (max. 10) voi kutsua mukaan katsomaan lapsensa tuotoksia.

Tämänkertaisessa kokeilussani oli 11 opiskelijan rub9-ryhmä, joka oli kirjoittanut kurssin viimeisen kirjoitelmansa joko käsin tai koneella. Tunnilla he korjasivat kirjoitelmansa jo viime vuonna opetellun tarkastuskaavan mukaan. Olen jo muutaman vuoden ajan opettanut opiskelijat korjaamaan kirjoitelmansa ensimmäiseltä kurssilta lähtien ja löytämään itse mahdollisimman monta virhettään. Vaikka tämä metodi vie aikaa, niin mielestäni se on sen arvoista. Kirjoitelmat ovat parantuneet vuosien mittaan koko ajan.

Opiskelijat lisäsivät valmiin korjatun kirjoitelmansa Seesaw'n kuvana, sillä siihen opettaja pystyy tekemään merkintöjä tietokoneella tai iPadilla. Itse käytin pädiä, koska se on niin näppärä. Laitoin muokkaustilan päälle ja valitsin riittävän ohuen kynän. Sormeani kynänä käyttäen tein tarvittavat merkinnät tekstiin. Laitoin äänityksen heti päälle ja kommentoin kirjoitelman ansioita. Tein myös tarvittavat korjaukset sekä selitin sanastolliset ja kieliopilliset seikat. Muutamaan kohtaan lisäsin muistilappuna korjauksen. Korjaustapa oli erittäin nopea ja visuaalinen. Pidin kovasti tästä tavasta korjata kirjoitelma, ja aion ottaa jatkossakin Seesaw-ohjelman käyttööni.



Kuvassa on opettajan tietokonenäkymä kirjoitelmasta. Tämä on itsetekemäni lyhyt viesti.

Tietokoneella pitää ensin tehdä kynämerkinnät ja sen jälkeen voi tehdä äänityksen. Tässä kuvassa olen tehnyt korjauksia.




Kynän paksuuden ja värin voi valita. Label-kohdasta voi tehdä "lappulisäyksiä".


Tässä olen painanut korjaukseni jälkeen äänitysnappia. Nyt voisin aloittaa puhumisen ja virheistä kertomisen.







Tässä ylläolevassa kuvassa näet iPad-näkymän, jossa äänitysnappula on siis samassa kuvassa. Jälleen opettaja voi valita kynän paksuuden ja värin. Itse tein  merkintäni ihan vain sormellani. Valitsin kynän, painoin äänitystä ja aloin korjata kirjoitelmaa.


Tässä kuvassa on opettajan näkymä, kun hän on painanut rec-kohdasta. Aikaa on kolme sekuntia ja sitten äänitys käynnistyy. Kuvassa näkyvät jo tekemäni korjaukset.

Tässä video, kuinka korjaus tapahtuu:




Opiskelijat pitivät tästä tavasta palauttaa kirjoitelma sekä saamastaan palautteen tyypistä eli siis myös suullisesta palautteesta. Kaikki kuuntelivat palautteen, osa useammankin kerran. Ohjelma ei ollut kenellekään tuttu, mutta lähes kaikki pitivät sitä helppokäyttöisenä. 


Lähes kaikkien mielestä tehtävä oli helppo tehdä teknisesti. Kuvan pystyi helposti ottamaan kännykällä ja lisäämään sovellukseen eikä kuvan liittämistä nettiin pidetty vaikeana. Ainoastaan yhdellä Mac-koneen käyttäjällä oli vaikeuksia.


Teknisesti tehtävän tekeminen ei ollut paljon vaikeampaa kuin käsin kirjoittaminenkaan. Seesawiin kirjautuminen olisi voinut olla hieman yksinkertaisempaa ja toisena miinuksena omaa tietokonetta täytyi kantaa koulussa mukana.”
 ”Tehtävä oli helppo tehdä mutta kuvan ottaminen macillä oli vaikeaa kun kuva tallentui jossakin oudossa muodossa”
Kannattaakin jatkossa neuvoa Mac-koneiden käyttäjiä, että painamalla samanaikaisesti näppäimpiä cmd + ctrl + nuoli ylös ja 4 saa kuvankaappauksen helposti ja kuvan voi liittää painamalla cmd ja v –näppäimiä samanaikaisesti tai liittämällä


"Itse kuulin puheen hyvin mutta en tiedä onko se kuulokekohtainen asia, koska osa hiukan valitti äänen hiljaisuudesta. Tätä kannattaa jatkossakin kiinnittää huomiota, että varmasti kuuluu palaute."
 Muutama kuunteli koulun vanhoilla kuulokkeilla ja kun kuulokkeet vaihdettiin, niin ääneni kuului hyvin eli tämä mainittu vika johtui siis kuulokkeista.


”Ainut miinuspuoli oli ettei sivu toiminut esimerkiksi safarilla vaan piti ladata erillinen selain. Teknisesti oli helppo käyttää, kun sain ensin ohjeistuksen. Itselläni gmail-tunnukset olivat eduksi ja helpotti ehkä tilannetta.”
Seesaw-ohjelmaan on oma sovellus eri laitteille ja se toimii niillä parhaiten. Applen tietokoneilla sovellus toimii Chromessa parhaiten.


 "Itse tehtävän teko oli helppoa, ja liittäminen oli screenshotilla loppujen lopuksi helppoa. On hyvä, että Seesaw:ta voi käyttää Google-käyttäjällä." 
 Opiskelijat pitivät kovasti henkilökohtaisesta palautteesta. Heidän mielestään palaute oli yksilöllisempää ja tarkempaa. Sanottiin myös, että henkilökohtaista neuvoa saa paremmin kuin tunnilla. Tässä joitakin kommentteja:
”Oli ehkä helpompi oikeasti keskittyä palautteeseen kun sen kuuli suullisesti. Aluksi uuden ohjelman oppimiseen menee hetki, mutta tykkäsin”, 
”antavampi palautteen ymmärtäminen.” 
"Mielestäni näin oppii paremmin, joten itse pidin tästä.”

Yhden opiskelijan mielestä palautus oli ”aluksi sekava, mutta varmasti muuttuu rutiinimaiseksi kun oppii.”
 ”Korjaustapa on mielestäni selkeämpi ja ymmärrettävämpi  kun kuulee opettajan kommentit korjattaessa.”
”Korjaustapa oli hyvä, koska nyt myös kuuli miten kirjoitelma olisi pitänyt tehdä ja mistä virheet johtuivat. Joskus opettajan muistiinpanot tai korjaukset ovat hieman epäselkeitä, eikä ole varma siitä mitä korjaus tarkoittaa. Saa selityksen heti eikä joudu arvuuttelemaan opettajan merkkien tarkoituksia. Saa myös erilaisia vaihtoehtoja enemmän.”
Kehittäisin ehkä sovelluksen yksinkertaisuutta, sillä tehtävän palauttaminen ja sen jälkeen kansioon siirtäminen oli sekavaa enkä myöhemmin kyseistä kansiota enää löytänyt.”


Kysyin myös, mitä kehitettävää oppitunnissa ja Seesaw-palauttamisessa on. Sain vastaukseksi seuraavaa:
"Mielestäni systeemiä ei tarvitse kehittää, mitään ei ainakaan tule mieleen, koska kaikki onnistui hyvin."
"Mielestäni tämä tapa on hyvä ja helppo enkä näin yhden kokeilukerran perusteella keksi mitään kehitettävää."
 "Ohjelmaa oli ihan ok helppo käyttää. Toisella kerralla kirjautuminen sujui näppärästi. Kuuntelin palautteen ja mielestäni homma toimi hyvin."
"Se on ihan yhtä hyvä kuin muutkin, ja plussaa on tietenkin se, että sen voi tehdä netin välityksellä."

"Mielestäni oli kuitenkin kivaa ja erittäin hyödyllistä saada tavallista laajempaa palautetta kirjoitelmasta, ja palautteesta pystyi myös oppimaan, mitkä ovat tärkeitä asioita kirjoitelmassa."
 - suhteellisen helppoa, ohjelma ei ollut tuttu mutta melko helppokäyttöinen
- kyllä
- ehkä vähän turhan hankalaksi tehty mutta jos se on helpompi opettajalle niin mikäs siinä
- aineet jäävät näkyviin nettiin
- en keksi kehitettävää


Olen käyttänyt Seesaw-ohjelmaa ranskan ekaluokkalaisilla, jotka oppivat sen käytön yhden jakson aikana. He osaavat käyttää kansioita näppärästi, joten pienen harjoittelun jälkeen olen varma siitä, että kaikki oppivat käyttämään Seesaw'ta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti